Henkilökuvastin

Tätä blogia kirjoittaa pseudonyymi Merten (os. Jukka Koskelin), ja se on nimimerkki jota on tottunnut netissä käyttämään. Nimimerkki on viihtynyt intterwepin ihmeellisessä maailmassa 90-luvun alkupuolelta (94-95, tai niillä main) lähtien, ja vaikutti sitä ennen muutamassa kotimaisessa BBS:ssä, eli tuttavallisemmin purkissa. Nimimerkkiä voi bongata tämän blogin lisäksi muutamassa muussa blogissa, useissa kommenttilaatikoissa, foorumeilla, irkissä, ja ties vaikka missä.

Blogia (os. verkkopäiväkirja) olen kirjoittanut loppuvuodesta -98 lähtien, ja tapaan muuttaa blogin nimen, hukata arkistot, ja vaihtaa ulkoasua säännöllisen epäsäännöllisesti. Tykkään laukoa asioita blogeista ja intterwepistä yleensä täydellisellä tietämättömyyden suomalla varmuudella ja vailla itsekritiikin häivääkään. Lisäksi puhun itsestäni, välillä myös perheestä, jota on kertynyt.

Yleisblogien ohella minut löytyy varmimmin seuraamasta peli-, roolipeli-, suomirock-, sähly- ja jalkapallo-aiheisia blogeja & foorumeita. Satunnaisesti myös scifi- ja fantasiakirjallisuutta. Siinä ne harrasteeet pääpiirteissään.

Nimimerkin takana operoiva henkilö ei työkseen tee mitään blogeihin tai suoranaisesti nettiin liittyvää, vaan toteuttaa laajahkoa it-järjestelmähanketta. On tehnyt sitä ennenkin, ja kaikella todennäköisyydellä tekee vastakin. Ei myöskään tykkää sekoittaa työ- ja henkikökohtaista elämää keskenään, paitsi jos siitä maksetaan riihikuivaa rahaa. Joskus joku on maksanut kolumnien kirjoittamisesta – ne vasta olivat aikoja.

Kaikkien muiden paheiden lisäksi tykkään kirjoittaa kuivia ja asiallisia esittelytekstejä.

Enemmän privaattia ja vähemmän julkista palautetta voi lähettää osoitteeseen merten at gmail piste com.

2 Responses to Henkilökuvastin

  1. Erna/ Aito Media says:

    Hei!

    Meillä on tekeillä televisio-ohjelman pilotti, johon etsimme potentiaalisia esiintyjiä.
    Blogisi perusteella vaikutat juuri sopivalta henkilöltä, joten jos edes yhtään kiinnostuit, niin lähetä sähköpostia, ja kerron sitten lisää.

    Terveisin,
    Erna/ Aito Media

  2. Merten says:

    En usko olevani kauhean sopiva esiintyjä (reality) televisio-ohjelmaan, mutta tokihan minä utelias olen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.