Etelärannan ajattelijat

Ei liene kauhean suuri salaisuus etten ole hirveän otettu Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) suurista, tai edes pienistä linjoista. Nyt liitto on jyrähtänyt kokoomuksesta eheytyneen ja omat vaatteet kaapista kaivaneen Jyri Häkämiehen johdolla esittänyt oman ohjelmansa isänmaan pelastamiseen. Oletteko valmiita? Hatuista kiinni.

EK haluaa karsia rajulla kädellä julkisia palveluita ja keventää verotusta. Tällä kertaa se puhuu vain palkkaverojen alentamisesta, mutta en usko ottavani liikaa vapauksia, jos veikkaan että oikeasti tarkoitetaan ihan kaikenlaisia veroja.

Jos lähdetään rohkeasti positiivisen kautta, niin olen EK:n kanssa samaa mieltä siitä että julkista sektoria pitää tehostaa ja siellä on karsittavaa. Tosin meillä voi olla pikkiriikkisen näkemyseroja siitä paljonko, ja mistä pitäisi karsia. EK onneksi listaa keskustelun pohjaksi valtion kunnille säätämiä tehtäviä tällä vuosituhannella, sekä suurimpia etuuskorotuksia. Vähemmän yllättäen valtio on lastannut kuntien kannettavaksi paljon varsin sosiaalipuolen vastuita.

Haluaisin tässä kohden palata hetkeksi menneisyyteen, ja tarkastella hieman 90-luvun lamaa joka hoidettiin varsin pitkälle EK:n – ja sikäli kun näitä nyt voi erotella, Kokoomuksen ja Keskustan opeilla. Mukana oli toki muitakin jos aika nyt ei täysin ole kullannut muistoja ja muistelmateoksia, leikkaus-saksia heiluteltiin varsinkin Viinasen ja tämän taustalla Etelärannan johdolla. Omasta mielestään Viinanen pelasti maan, minusta hän siinä sivussa loi sosiaalisia ongelmia vuosikymmeniksi eteenpäin.

Mitkä komeilevat EK:n listaamissa kuntien (tai siis; valtion kunnille määräämien menojen) menonlisäysten kärkipäässä? Mielenterveys- ja päihdehuolto, muu sosiaalihuolto, lasten sosiaalihuolto, -esiopetus ja -koulutus. Ei vaadi kummoista fakiiria näkemään tässä jonkinlaista syy- ja seurausyhteyttä, vaikka osansa varmasti on silläkin että nousukauden aikana näihin on muutenkin panostettu enemmän. Etuuskorotuksista löytyy peruspäivärahan tasokorotusta ja kansaneläkkeen korotusta.

En ole aivan varma haluaako EK luoda tässä ikiliikkujaa vai pysyvän jaon yhteiskunnan hyvä- ja huono-osaisten välille. Todennäköisesti kuitenkin yhteiskunnan joka on mukava hyväosaisille, ja valuvirheeksi jää pysyvä köyhälistö, alaluokka, jossa kurjuus periytyy, ja jonne suistumisen vaara kasvaa eksponentiaalisesti nykyiselle työväen- ja alemmalle keskiluokalle. Miten? Siten, että EK haluaa myös tehdä työmarkkinoista joustavamman, eli höllentää irtisanomissuojaa ja pienentää työttömyyskorvauksia. Kaunis ajatus lienee se että irtisanomisen lisäksi uudelleentyöllistyminen helpottuu, koska siihen syntyy pakko (ihan toisin kuin nykyään). Käytännössä luodaan työttömien ja vakituisten duunarien välille matalapalkkaisten, osa-aikaisten ja/tai määräaikaisten paskaduunareiden armeija. Mutta hei, Amöricassakin toimii.

Kaikkihan nämä ovat neuvotteluasioita, mutta minua hieman huolettaa kuka näistä asioista neuvottelee, kun toisaalta ammattiliitot viettävät kivasti aikaa raikkaalla 80-luvulla, ja EK:lla on tarve saada syntymään neuvotteluasema jossa työntekijä ja työnantaja ikään kuin tasapuolisina neuvottelukumppaneina sopivat asioista paikallisesti. Samassa veneessä kun ollaan ja kaikkea sitä, mutta oisitko nyt vähän enemmän pikkuisen pienemmällä palkalla, lyhemmällä lomalla ja en tiiä, ottaisitko vähän tästä riskikakustakin? Työ nyt kuitenkin on ilo, ja jos tuntuu ettei ole, niin olet pihalla nopeammin kuin luotijuna Tokiosta. Haluan kuitenkin korostaa että onnellinen työntekijä on yrityksen tärkein voimavara, että nyt sitten olet onnellinen tai itket ja olet.

Ja niin edespäin. Jos haluatte jotain viedä tästä kotiin, niin: yhdessä tekeminen, asioiden korjaaminen ja (tehokas) poliittinen päätöksenteko missä tahansa edes etäisesti demokratiaa muistuttavassa systeemissä vaatii lähtökohdakseen luottamuksen, ja suoraan sanoen, menee ehkä vielä hetki ennen kuin uskon että EK:n opeilla onnistutaan liikkumaan kohti yhteiskuntaa jossa haluaisin asua. Olen toki valmis neuvottelemaan, jos kyse on aidosta neuvottelusta, ja että siitä on mahdollista saada tulos jossa ei anneta toiselle osapuolelle pelkkää kylmää kättä. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä että menee päin helvettiä joko EK:n tavalla, tai sitten katsellaan kun talo palaa ympäriltä.

This entry was posted in Ihmelapsen viimeiset hetket and tagged , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.