Supermegatimanttiturbo-postaus uuden vuoden kunniaksi

Ensin Deja Vu. Ja ei, en onnistunut täyttämään antamiani katteettomia lupauksia. Lupasin käydä kahdessa sosiaalisessa tapahtumassa ennen juhannusta, mutta kävin koko vuoden aikana ihmisten ilmoilla varmaankin kahdesti. Lupaan epäonnistua vähintäänkin yhtä hienosti tänä vuonna.

Sanovat että käänteinen psykologia toimii.

Lisäksi lupaan kirjoittaa enemmän; blogiin, pöytälaatikkoon, ostoslistoihin, mihin vain. On pelottavaa huomata mitä statuspäivitys- ja twitter-kulttuuri tekee omalle kirjoitustaidolle; sitä kun on tottunut selittämään maailman kahdessa lauseessa, tulee kaikenlainen vähänkin verbaalisempi ulosanti jotenkin tönkösti. Mahdollisesti myös kuvittelee olleensa ennen lennokkaampi ja selittelee omaa vajavaisuuttaan sillä miten hienoa ennen oli ja miten huonosti nyt. Joka tapauksessa jotain pitää tehdä ja jos nyt alkuunsa sitten yrittäisi päivittää blogia useammin kuin sen viime vuoden viisi kertaa.

Noin muuten vuosi 2012 meni jotenkin paremmin kuin edeltäjänsä. Se on vielä aika kaukana hyvästä, mutta parempaan päin. Keväällä riuhdoin kasaan jonkin verran opintopisteitä, kesän ja syksyn huilasin opinnoista. Se oli hyvä, koska työt muuttuivat loppuvuotta kohden melko hektisiksi. Kesällä ja joulun välipäivinä lomailin vammautumisen merkeissä – ensin murtui jalka, sitten silmälasit. Tätä kirjoittaessa olen vieläkin puolisokea ja näin jälkeenpäin täytyy todeta että viikon näkövammaisuus on stressaavuudeltaan kevyesti puolentoistakuukauden keppijumpan tasolla. Ihan hanurista tosin molemmat olotilat.

Syksyllä tuntui jotenkin jännittävältä ja erilaiselta kun kalenterissa oli paikka paikoin tyhjiä iltoja. Näinä iltoina en tehnyt mitään, paitsi korkeintaan luin muutaman kirjan. En tiedä miten tähän autuaaeseen tilaan löytää keväämmällä takaisin kun pitäisi tehdä töitä, opiskella ja vielä yrittää harrastaa liikuntaakin, lasten menoista nyt puhumattakaan, mutta jotenkinhan sen on oltava mahdollista.

Kuulostastaa se kaksi kertaa vuodessa ihmisten ilmoille pääseminen ihan realistiselta.

This entry was posted in Ihmelapsen viimeiset hetket and tagged , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.