Joskus olen leivonnainen

Otetaanpa aluksi vähän julistusta. Täytyy myöntää että odotan isosti Palefacen parin päivän päästä ilmestyvää levyä.

Sillä välin Tex Willerin talossa on tapahtunut kaikenlaista; etupäässä sitä että aloitin opinnot yli-lipastolla ja uhrasin loputkin vapaa-ajastani akateemisuuden alttarille. En usko että sillä uhrilla kauhean moni suuri muinainen tuli kylläiseksi, mutta köyhä antaa vähästäänkin, riemumielin käyden hulluuden vuorten tuolle puolen.

Minulta on muutamaan kertaan kysytty miksi innostuin tekemään tällaisen riemuidioottivalinna keskellä pahimpia ruuhkavuosia. Syitä on monia, muun muassa: 1) koska voin, 2) koska täysin ennalta arvaamatta pääsin ensiyrittämällä pääsykokeesta lävitse enkä kehdannut ottaa heti alkuun välivuotta ja 3) työpaikka tukee ajallisesti opiskelua ja jos ei opiskele, menee etu ihan hukkaan.

Harvoin olen omannut näin graniitinvahvoja perusteita opiskelulle. Lisäksi haluan vähän päteä.

Aiheesta eittämättä lisää, tällä päivitystahdilla, lähivuosina. Ainakin näin kukkahatun alta siitä miten noilla oikeilla opiskelijoilla (ilman työn tai perheen asettamia vaatimuksia) riittää maksa siihen kaikkeen viinan kittaamiseen. Ei sillä että olisin kauhean kateellinen. Ihan vain… Vähän.

This entry was posted in Ihmelapsen viimeiset hetket and tagged , . Bookmark the permalink.

1 Response to Joskus olen leivonnainen

  1. -rh says:

    Se on varsin vitaalinen elin, ja polttaa alle kolmekymppisenä tehokkaasti; duunin tehtyään palautuu seuraavaa kirjatentin jälkeistä hukia hoiteleen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.