Therapy?

Therapy? on yhtye jota en jaksa lakata hehkuttamasta koska itseni lailla kyseessä aivan liian väh… Suur… Nojoo. Irlannin keski-ikäistyvät rokkipunkkarit – ja maallahan on näistä ihan perinne – ovat jotenkin ottaneet sen ehkä läheisimmän ulkomaisen yhtyeen paikan rintalastan takana. Harvoin väsyn hehkuttamasta yhtyettä kaikille jotka jaksavat kuunnella ja varsinkin niille, jotka eivät. Tämä syvä ja synkkä yhteys ponnistaa ehkä siitä että jos aiemmin mainittu Faith No More kantaa sen sivistyneen, mutta periksi antaneen surumielisen juopon habitusta, on Andy Cairnsin jengi vielä vahvasti rähinäviinan vaikutuksen alaisena. Liikkuvat alati sellaisessa kosmisessa pisteessä jossa pään ja seinän välissä kohtaa viisitoistavuotiaan kollin koko raivo epäoikeudenmukaista maailmaa kohtaan. Ja sanon tämän kaikella rakkaudella. Joskus pitää olla vihainen viisitoistavuotias vaikka kävisikin neljättäkymmentä. Jostainhan se kontrastin on tultava.

Ensikohtaamiseni yhtyeen kanssa on dokumentoitu jo aiemmin, mutta joudun myöntämään että nykyään Troublegumia tulee kuunneltua harvemmin. En ole varma miksi – levyhän on erinomainen – mutta ehkä siinä on jotain sisäsyntyistä tarvetta mennä eteenpäin elämässä. Tässä tapauksessa eteenpäin meno on kyllä aikamoista ristiaskellusta, sillä vaikka yhtyeen myöhempi tuotanto on sanojensakin puolesta vähemmän suoraviivaista, impotentti raivo ei ole kadonnut minnekään:

“I’m a polar bear
Polar bear in a zoo
Pace back and forth
Pace back and forth

Stuck in this cage
Stuck here with you
Pace back and forth
Pace back and forth

Stuck in this cage
Stuck here with you
Creep up on me
I’ll creep up on you”

– Therapy? / Polar Bear

Minulla on yhtyeen (lähes) koko tuotanto hyllyssä ja Troublegumin lisäksi paalupaikalle kirivät Infernal Love, Suicide Pact—You First ja Never Apologise Never Explain. Keskimmäistä, koko tuotannon raskainta konseptilevyä olen jo ehtinyt kehumaan sittemmin bittiavaruuteen kadonneessa aiemmassa kirjoituksessa, mutta mainittakoon vielä uudestaan että kyseessä on teos jonka aikana pumpun primus motor luultavasti unohti masennuslääkkeensä ja dokasi niiden asemesta kolinaa. Siinä määrin synkkä kokonaisuus on kyseessä. Yhtään videota en muista levyltä nähneeni ja So Much For The Ten Year Plan -kokoelmalevyllekin on nimen lisäksi otettu mukaan vain kaksi kappaletta. En usko että yhtyeen puolesta kyse on häpeästä vaan enemmän itsesuojeluvaistosta. Pullo ja hukkuminen, tiedättehän, toki täysin symbolisessa kontekstissa. Minun valintani levyn keskeisiksi kappaleiksi ovat viskinpolttama God Kicks ja aina yhtä kannustava Sister, jossa ajan kuluminen lasketaan lusikallisissa.

Yhtyeen ehkä ristiriitaisimman vastaanoton saanut levy, jonka piti breikata kuuluisuuteen mutta joku melkein tuhosi koko uran, jakanee myös fanit kahtia. Minut tiukasti sille puolelle jossa peukalo sojottaa taivaisiin. Infernal Love on kaiken stailauksenkin keskellä melko jykevä paketti, sellainen joka kertoo ihmissuhteista ihmisille joilla ei sellaisia enää ole. Julmankaunis Hüsker Du -laina Diane on ehkä sieltä suuruudenhulluimmasta päästä, pelkästään huonoista ihmisistä kertova herkkä A Moment of Clarity -balladi ja valheellisen positiivinen 30 Seconds ovat sellaista kamaa että pois alta.

Uudemmasta tuotannosta Never Apologise Never Explain kiipeää helposti suosikkilistani kärkeen, vaikka jostain syystä kaikki musiikkikritiikkiä harrastavat tahot muistavat aina mainostaa yhtyeen löytäneen itsensä (vain hukatakseen sen taas) edeltävällä High Anxiety -levyllä. Epäilen että kyseessä on copy&paste -virhe, koska vaikka High Anxiety toki on menevää rokkenrollia, se on vain sitä. Uudempi levy taas on täynnä yksittäisiä hienoja hetkiä, kuten jo lainattu Polar Bear, yhtyeen mahdollisesti ainoa avoimen poliittinen kappale Rock You Monkeys ja omalle Täältä Jäämerelle -roadmovie sountrackilleni ehdottomasti pääsevä Long Distance. Jos noissa muissa suosikkilevyissäni on vahva teema tai raju nostalginen panos, niin Never Apologise Never Explain on levy jossa Therapy? onnistuu kerämään eniten osumia samaan sessioon.

Therapy?:n helmasynti on tuottaa liian tasalaatuista tavaraa; jos timantit jäävät lisäämättä, jonkin olennaisen löytäminen vaatii melko paljon lihaksia. Eikä sitä olennaista aina välttämättä edes löydy ja kataloogissa on parikin ihan rehellistä välityön makua antavaa levyä. Eivät huonoja, jos nyt eivät ikumuistoisiakaan. Ja ne hyvätkin levyt aluksi vaikuttavat samoilta. Therapy? palkitsee vasta kun kuulija on virittäytynyt oikealle taajudelle, jossa sen kaiken rätinän paukkeen seasta löytyy se alaspäin viettävä polku. Ja jos et ole sitä polkua koskaan löytynyt, niin, no, eittämättä olet hyvä ihminen. Haluat olla. Kuvittelet olevasi. Mutta joskus pitää antaa maailman kuulla kunniansa.

Ja joskus toisaalta pitää pureskella pidempään ja sietää että vitsi kiertää omaa nilkkaa. En ole vielä päässyt uuden Crooked Timber -levyn kanssa sinuiksi, mutta tiedättekö, ennen kuin kirjoitin tämän, katsoin nimikappaleesta tehdyn videon:


Therapy?—Crooked Timber from Therapy? on Vimeo.

Ja luulen että minusta ja levystä tulee lopulta vielä oikein hyvät ystävät. Sammumme yhdessä keittiön pöydän alle.

Osa yhtyeen tuotannosta löytyy Spotifystä. Valitettavasti puolet minulle tärkeistä levyistä puuttuu. Jos se kalvaa kaiken tämän jälkeen sielua, tervetuloa kuuntelemaan ne tänne.

This entry was posted in Keskusteluja levyhyllyn kanssa and tagged . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.