Varoventtiili

Havaitsinpa juuri että Spotifystä hävisi aimo annos suomalaista musiikkia, tarkemmin sanottuna suunnilleen koko Johanna Kustannuksen / Megamanian kataloogi. Olinkin juuri uudelleen innostumassa uuden musiikin löytymisestä ja harkitsin jopa pitkästä aikaa ostavani levyjä, mutta ainakin Johannan, Megamanian ja Loven levyt voi jättää kauppaan. Sääli, minua kiinnostivat ainakin Reginan, Maj Karman, Absoluuttisen Nollapisteen ja Kotiteollisuuden tuotanto. En jaksa etsiä ja imuroida musiikkia vertaisverkkokaupasta – asian moraalinen puoli alkaa kyllä hiljakseen olla minulle yhdentekevää, siinä määrin typerää julkaisijoiden toiminta on – joten jää nyt sitten musiikit ostamatta.

Johanna kunnostautui aikoinaan metsästämällä ja poistattamalla suomalaisten artistien lyriikoita netistä. Pidin sitä typeränä, mutta olen sittemmin ollut valmis antamaan anteeksi, kun aika nyt oli mitä oli. Onhan se toisaalta hienoa että kun mennään metsään, mennään sinne johdonmukaisesti ja jatkuvasti. Johannan kataloogista tosin muutamakin artisti toimitti ihan itse niitä lyriikoita julkaistavaksi ja voisin jotenkin viattomasti kuvitella että ainakin muutama haluaisi saada musiikkinsa kuuluville Spotifyn kaltaisessa palvelussa. Löytyyhän noita fiksumpiakin julkaisijoita, ja varsinkin muutama jotka eivät riudu ÄKT:n ikeessä.

Mutta turha itkeä, lataanpa illemmalla Ipodiin muutamankymmentä uutta podcastia ja kuuntelen sitten niitä. Pitäkää tunkkinne.

This entry was posted in Ihmelapsen viimeiset hetket and tagged , . Bookmark the permalink.

2 Responses to Varoventtiili

  1. Mika says:

    Löytyykö jostain muutamankymmentä hyvää podcastia? Vinkkejä?

  2. Merten says:

    Riippuu mitä halajaa; itsellä on tällä hetkellä rotaatiossa n. 7 MMO-podcastia, 6 roolipelipodcastia, pari kolme historiapodcastia ja sitten pari sekalaista teknologia-juttua. Jaksoja tulee helposti 10+ viikossa yhteensä.

    Parikymmentä lisää olisi haastavaa jos sulkee videopodcastit pois yhtälöstä, mutta ei mahdotonta. Pelkästään peli-aiheella tuosta saa puolet lisää ihan mielenkiintoista kamaa, joka nyt ei vaan tällä hetkellä mahdu omaan rotaatioon.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.