Roolipelaaminen ja MMO:t

Ehkä sitä pitää vihdoin tunnustaa että kesäloma alkaa loppumaan, ja kaivautua esille kivien alta. Viimeinen puolitoista viikkoa katosi sumuun joka on Ropecon, tuo Espoon metsässä vietetty kolmipäiväinen pelitapahtuma. Kyyditsin taas edellisvuosien malliin ulkomaaneläviä ja esitin seuramiestä. Kirsikkina kakun päällä onnistuin telomaan autoni. Silti oli melko hauskaa, joskin olen melko varma että ensi vuonna teen jotain ihan muuta – yhdeksän päivän uhraaminen viiden viikon kesälomasta syö paitsi miestä, myös perheen kanssa vietettyä aikaa.

Aiheeseen eksyin luettuani mainitun ajan perästä blogeja ja etenkin Jankan pohdintaa roolipelaamisesta verkkopeleissä. Itseltä mainittu paneeli jäi väliin, mutta ei se koskaan ennenkään ole estänyt kommentointia.

Allekirjoitan melko pitkälle Jankan näkemyksen siitä mikä tekee verkkopeleistä roolipelin ja mikä ei. Valitettavasti suurimmasta osasta pelejä ne edesauttavat elementit joko puuttuvat täysin tai ovat paperinohuita. Minulle ovat tuttuja lähinnä World of Warcraft (WOW) ja Eve online, joita tuossakin referoidaan. Eve todellakin vetää pidemmän tikun roolipelaamisen tukemisessa, mutta etupäässä siksi, että se ei tee asioita jotka haittaisivat pelaamista. WOW tekee enemmän ja on enemmän tiellä.

Vanha keppihevoseni on pelien grafiikka; jos mietitään pikselihahmoon tai yleensä mihin tahansa eläytymistä, nousee yleensä pelaajan, lukijan tai kokijan oman mielikuvituksen käyttö ensisijaiseen asemaan – hyvään romaaniin tai elokuvaan uppoaa helposti sisään, unohtaa ajan ja paikan, elää mukana. Toki näissä medioissa passiivisesti, päähenkilön tai henkilöiden selkään liimautuen. Roolipelaamisessa uppoaminen on tai sen pitäisi kuitenkin olla kokonaisvaltaisempaa, koska pelaaja on myös tekijä ja aktiivinen vaikuttaja. Hassua kyllä, graafisesti kehittyneempi WOW vetää lyhemmän korren koska se yrittää enemmän – mallintaa pelimaailmaan yksittäisiä henkilöitä. Valitettavasti nämä henkilöt jäävät karikatyyrin asteelle, joiden kyky vaikuttaa maailmaan muuten kuin juoksentelemalla ja lyömällä jää muutaman eleen ja (kankeasti toteutetun) puheen asteelle. Se, että puhe ilmestyy vielä puhekuplaan on jonkinlainen nyökkäys sarjakuvien suuntaan, mutta se valitettavasti jää vain nyökkäykseksi.

Eve puolestaan suorittaa etupäässä jättämällä asioita pois – se mallintaa vain avaruudessa lentäviä aluksia, joiden ihmiskapteenit ovat pärstäkerroinkuvia viestien vieressä. Ei ihmishahmoja (tämä tosin on, valitettavasti, muuttumassa), ei suoraa sosiaalista kommunikaatiota. Ja jostain syystä metallitonnin keskellä istuvaan tyyppiin on paljon helpompi samaistua, kun tätä ei näe – puutteet eivät tule esille, eikä niitä ajattele. Perinteinen irc-mallinen kommunikaatio toimii koska sen voi mieltää nimenomaan alusten välisenä kommunikointina. Jos Evessä yrittää roolipelata ilman aluksia, se typistyy jonkinlaiseksi irkkaamiseksi.

Hassua kyllä, vanhat tekstipohjaiset pelit, MUSH:it ja MUD:it (jos nyt jälkimmäisiä en niin tunne) pesevät yhä verkkopelit mennen tullen siellä olemisen tunteen syvyydessä – toisin kuin vanha viisaus antaa ymmärtää, kuva ei korvaa tuhatta sanaa. Kuva on absoluuttinen, mielikuvituksen syrjäyttävä esitys, missä taas teksti on rajattomasti tulkittavissa ja muokattavissa. Se on rikasta kommunikaatiota ja jos alusta on tehty tätä kommunikaatioita silmällä pitäen, se on melko toimiva ratkaisu. Verkkopeleissä teksti tuppaa olemaan lapsipuolen asemessa, välttämätön paha joka korvaa muun käyttöliittymän puutteita. Siksi ne eivät toimi – roolipeleinä.

Eve kyykyttää WOW:ia myös huomattavasti syvällisemmän ja toimivamman taloutensa ansiosta, ja pystyy luomaan tämän ympärille illuusion toimivasta maailmasta. Molemmissa peleissä tökkii staattinen maailma pelin taustalla – jos pelaajat nyt pystyvät kärhämöimään keskenään ja taistelemaan resursseista, pelien politiikka on jotain mitä pelit itse eivät tue – parhaimmillaan eivät toki estäkään.

Jos sitten taas puhutaan kokonaan toisesta aiheesta, vaikkapa kahdesta mainitusta tuotteesta ensisijaisesti peleinä, ei voi kuin ihastella erilaisia suunnitteluperiaatteita. WOW antaa välittömän palautteen tekemisestä ja kannustaa Vielä Yksi Kierros -syndroomaan, Eve taas on huomattavasti hienovaraisempi ja hidastempoisempi peli, jossa palautteen tulo on hitaampaa ja vaatii enemmän tutkimista. Minusta se on tavattoman kiehtovaa.

Ei sillä että olisin kumpaankaan peliin ehtinyt vielä tutustua kauhean syvällisesti – ehkä ne vielä yllättävät positiivisesti. En kyllä laittaisi pennosiani likoon sen edestä että tekisivät tämän roolipelaamisen kautta.

This entry was posted in Ihmelapsen viimeiset hetket. Bookmark the permalink.

4 Responses to Roolipelaaminen ja MMO:t

  1. Janka says:

    “Molemmissa peleissä tökkii staattinen maailma pelin taustalla – jos pelaajat nyt pystyvät kärhämöimään keskenään ja taistelemaan resursseista, pelien politiikka on jotain mitä pelit itse eivät tue – parhaimmillaan eivät toki estäkään.”

    Itse asiassa EVEn 0.0-politiikka pääsee aika pitkälle täysin pelaajavetoisen politiikan kartalla, ja peli tukee aluevaltauksien virallistamista jne aivan suoralla mekaniikalla.

    Mikä on siistiä, ja tappaa elämän, joten minen ole halunnut mennä siihen mukaan leikkimään.

  2. Merten says:

    Joo, mutta sillä 0.0 -politiikalla ei ole hitonkaan vaikutusta varsinaiseen maailmaan; tasavalta ei kaadu eivätkä keisarit nouse valtaan pelaajien tekojen vuoksi. Se on kyllä huomattavasti parempaa kuin mitä monilla muilla peleillä on tarjota, mutta silti aika erillinen hiekkalaatikkonsa.

  3. Janka says:

    Niinhän se toki on.

    Vaan kun katsoo pelimaailmaa ja sen poliittista tilannetta ja teknologian murrosta, niin sehän on aika pitkälle niin, että tasavaltojen ja keisarien aika ei välttämättä enää jatku kauan… kansallisvaltioiden hallitsema alue on jo nyt aika olematon osa tunnettua avaruutta. Joku voisi argumentoida, että todellinen maailma (ja peli) on siellä no-securityssa ja raja-alueiden tuolla puolen.

    Ei sillä, että mä menisin tätä missään ääneen sanomaan. Kerta.

    (Factional warfarea en ny edes mainitse tässä. Vaikka saatinhan me divisional corporate wallets myös, vain 3,5 vuoden jälkeen ensimmäisistä lupauksista!)

  4. Merten says:

    Kyllä Evestä voi ounastella että se on menossa – tai ainakin pyristelee – vielä enemmän pelaajien hallitseman maailman suuntaan. Ainakin peliteknisessä mielessä; se vähä mitä uusimmasta suvereniteetti-jutusta ymmärsin, ainakin tuntuisi siltä.

    Ongelmahan on, että tämä kama on lopulta aika pieni osa ns. roolipelikokemusta – muilta osin peli ei estä, mutta ei oikeastaan millä tavalla tuekaan, roolipelielämystä. Tarjoaa työvälineet erilaiselle resurssienhallinnalle, antaa pelaajien tehdä loput omilla hämärillä systeemeillään.

    Mikä tietty on huomattavan paljon enemmän kuin muissa peleissä ja olisi ihan riittävä, jos pelaajat olisivat kauttaaltaan samojen asioiden perässä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.