Puistokemistit, uusiutuva luonnonvara

Aamuisin, kun olen kävelyttänyt vanhemman tytön hoitopaikkaan, reitti metrolle vielä hylätyn leikkipuiston ja pienen metsikön ohitse. Metsikköön on pystytetty ulkoilmaihmisten kohtauspaikka; nostettu kaatunut puunrunko parin kiven päälle ja laitettu jätesäkki valmiiksi. Aiemmin muistan nähneeni siellä myös hylättyjä huonekaluja. Parhaimmillaan paikalla on jo ennen kahdeksaa viitisen ihmistä aloittamassa uutta, rentoa päivää. En usko että lähikauppoihin on aivan sattumalta ilmestynyt ukaaseja siitä että olutta saa myydä vasta yhdeksän jälkeen.

Kieltämättä joskus tulee sellainen outo tunne että kyseessä ei ehkä ole elämän rystypuolen ohjaamia surkeita ihmiskohtaloita, vaan jotenkin vapautuneita yksilöitä. Miltähän se tuntuu aloitella aamua tutussa seurassa ja katsoa kun kuhnurit laahusvat ilmastoituihin toimistokomplekseihinsa? Ja katsoa kun ne tulevat toimistoajan jälkeen takaisin, otsa hiessä, raahaten marketista ruuat ja vaippapaketit? Ja sitten taas tulevat alistuneen näköisinä ulos parin tunnin päästä, kusettamaan koiraa.

Sillä välin kun uusi kaljapullo sanoo kädessä tsuff, ja korkki aukeaa. Onhan siinä tietysti haittapuolensa, maksakirroorista äkkikuolemaan, mutta silti, jatkuva kesäloma valitussa seurassa. Ehkä tiukalla budjetilla, mutta kuitenkin. Ei ole kiire minnekään, eikä juuri paineita, jos osaa kovettaa alavatsansa byrokratiakoneiston kanssa asioidessa.

Onko sitä vapaa? Vai vain toisella tavalla kahlehdittu, yhteiskunnan, aseman ja odotusten asemesta elämäntapaan? Näitä mietin, samalla kun taajaan vilkuilen puhelimen kelloa ja lasken mihin aikaan ehdin töihin, ja mihin aikaan on soveliasta lähteä sieltä pois. Koska joskus haluaisi olla vapaa velvoitteista, enemmän kuin viisi viikkoa kesällä, jolloin palleaa ahdistaa tieto siitä että vapaus on vain kovalla rehkimisellä ostettu hetki, illuusio siitä ettei olisi velvotteita.

This entry was posted in Ihmelapsen viimeiset hetket. Bookmark the permalink.

4 Responses to Puistokemistit, uusiutuva luonnonvara

  1. Stenu says:

    Olen viime aikojen postauksista ollut havaitsevinani pientä masennusta, väsymystä ja “mitä väliä”-asennoitumista. Olen myös huomannut, että se tila ruokkii itseään.

    Nimimerkillä, kamat kassiin, perhe autoon ja muutto muille maille vierahille. En valitettavasti uskalla, vaikka mieli tekisi.

  2. Merten says:

    Olet huomannut ihan oikein. Jonnekin pidemmälle, semi-pysyvästi, lähtö on aika ison kynnyksen takana. Voi lyödä varpaansa.

  3. Minä olen noudattanut sen porukan kanssa sellaista periaatetta, että aina jos jollakin on leikkikentän puolella pullo kädessä, tulee noutaja.
    Jos joku kusee tielle tai leikkikentälle päin, tulee noutaja.
    Kävin kertomassa niille säännöt, ja yksi kehotti nuuhkaisemaan ulkosynnyttimiä; tuli noutaja.

  4. m1kko says:

    Edellä olevasta viestistä voi päätellä että on puistokemistien ammatilla varjopuolensakin…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.