Nenästä verta, sielusta kultaa

Sitä kun rytinällä lähtee, voi myöhemmin hiipiä turpavärkki veressä takaisin bileisiin takaovesta ja toivoa että kaikki luulivat sankarin käyneen vain takapuistikossa kusella. Minun piti pitää pitkä kirjoitustauko, funtsia vähän asioita, teetättää uusi ulkoasu ja lähteä kirjoittamaan uudella tavalla, toisista asioista, etäännyttää itseni ja kirjoittaa asiaa.

Vituiksihan se meni. Kahden viikon jälkeen löi sellaista kylmää kalkkunaa, että. Vaikka ei ole mitään sellaista sanottavaa mitä ei ole jo sanonut, aina on tarve sanoa se uudestaan. Sitä huomaa että kun yksi kanava ilmaista itseään on mennyt, aivoista tulee lietesäiliö jonka poistoventtiili on jumissa, alati paisuva ja pahemmalle haiseva. Kura haluaa ulos.

Annoin periksi. Muutin nimet, putsasin vähän paikkoja, yritin ottaa käyttöön uuden valmisleiskan, huomasin ettei sen hakemistoihin ole kirjoitusoikeuksia ja jätin vanhan käyttöön. Kyllä se uusi sieltä tulee kun on tullakseen.

Hiljaisten seiväshyppääjien kerho on nimi, jota olen makustellut jo pidempään. Vitsi ei ole koskaan hauska selitettynä, mutta koska tässä ollaan vakavailmeisiä keski-ikäisiä miehiä, niin:

Me olemme unohdettu kansanosa, me karvan verran – pidemmän tai lyhemmän – yli kolmekymppiset heteromiehet. Me tylsät jätkät, jotka tulevat maaliin aina viimeisenä. Emme osaa nauraa nuoruuden toilailuille, vaan kätkemme kesivät haavat sieluumme ja tutkailemme niitä kunnes jonain kauniina päivänä keittää yli. Epätoivoiset ihastumiset, hiekkapaperin hellyydellä päättyneet ihmissuhteet, aviokriisit ja hämmentävä seksuaalisuus eivät ole asioita joille naurahtaa kepeästi ja siirtyä eteenpäin.

Muoti, kulttuuri, urheilu, populaarikäsitys kulttuurista 2000-luvun itsevarmojen ihmisten esiinmarssina – olemme vahvasti tämän kaiken ulkopuolella. Äijäkulttuuri on jotain josta löytyy kosketuspintaa, mutta johon ei voi samaistua. Sukupolvi X istuu kivat omppuläppärit sylissä yömyöhään, korostetun piittaamattomana mistään, sillä välin kun me viikkaamme pyykit kuivausrummusta ja yritämme löytää sen kymmenminuuttisen jostain perhe-elämän ja työn välistä, jossa ehtisi kuvitella kulkevansa tiedon valtatietä.

Me olemme lihaksi tullut riittämättömyyden ja ulkopuolisuuden tunne. Tältä pohjalta.

Tästä ei tullut elämäntapa-blogia, jossa voi kivasti katsoa asioita ulkopuolelta. Jotain tästä kuitenkin tulee. Koska minä tiedän etten ole ainoa.

This entry was posted in Ihmelapsen viimeiset hetket. Bookmark the permalink.

14 Responses to Nenästä verta, sielusta kultaa

  1. Me. Me karvan verran yli kolmekymppiset, joille Don Henleyn Boys of Summerista tulee ensimmäiseksi mieleen YLE:n urheilutoimitus.

    Ja Jarren klassikkobiiseistä Izvestija-turnaus.

  2. Juuri me.

    Minä aion hukuttautua Jalkapallon MM-kisoihin, koska enää ei hävetä.

  3. Helen says:

    Hyvä nimi, hieno comeback!

  4. Kuraattori says:

    Terve tuloa taka isin.

    Olin vähän että mikä tämä blogi on kun en muista moista tilanneeni, mutta olisihan se pitänyt arvata.

    Ja näinhän tuo on. Tuo alku ja loppu.

  5. b. says:

    Minulla olikin jo ikävä. Karu naamani nyrjähti pieneen, mutta ei suinkaan turhaan virnistykseen, kun näin odotetun nimen blogilistalla!

    Tai ehkä sittenkin sain vain krampin kasvoihini. Se on aika normaalia tässä iässä.

  6. Veli on hyvä eikä käytä sitä botoxia. Se tekee hallaa sielulle.

  7. Sun äitis says:

    244 uskollista jaksoi lisäkseni uskoa, ettei taukosi kaun pidä. Eikä siis vaivaitunut lopettamaan tilausta, vaikka sinä väitit lopettaneesi blogaamisen. Hyvä!

    Tuosta miesteemasta kirjoitti myös Pekka Seppänen viime viikon Talouselämässä (se tosin otti vähän pidemmän ikähaitarin suojattomille heteromiehille, joita voi syyttää kaikesta).

  8. /mek says:

    Puhut tosia sanoja veli.

  9. Se on vähän kuin että 244 nauroi kun katsoi sivusta taas yhtä tupakkalakkoa. Lienen jo kohtuullisen ennalta arvattava tapaus.

    Huomaan että aihe koskettaa monia – etupäässä kolmenkympin ylittäneitä heteromiehiä. Mitä tästä pitäisi ajatella?

  10. Ellinoora says:

    Tosta nimestä heltiää kysymys, että kuka sen kansanosan on unohtanut, se itse vai? Ei ne, jotka eniten elämässä näkyy, sitä eniten liikuta. Paljon on pintavaahtoa. Jos tämän saa sanoa miesblogin kommenttilaatikossa nainen.

  11. Olorin says:

    Varsin pirteä tämä uusi ulkoasu.
    Tervetuloa takaisin.

  12. En minä tiedä kuka sen on unohtanut; se lienee nimeen sisäänkirjoitettu ominaisuus että on unohdettu. Varmaan itsekin, mutta myös muut.

    Miesblogin. Heh. Tämä jää mieleen.

  13. Z says:

    No voi perkele, jätkä on TÄÄLLÄ eikä mulle oo kukaan puhunu mittään! Tottakai mä otin sut pois suosikkilistalta, kun sanoit lopettavasi kirjoittamisen. Nyt meet sinne takas ja justiinsa! Etkä harhauta meitä hyväuskoisia enää! ÄRR!

  14. Ootas, laitan rastin seinään.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.