Sanankeruumatka

3.

Minun muistikuvieni mukaan sittemmin ihan oikeana kirjana (ja kirjoina) julkaistu Juoppohullun päiväkirja oli ensimmäisiä, jos ei peräti ensimmäinen, fiktiivinen suomenkielinen päiväkirja netissä. Taisi olla 1998. Häpeilemättä myönnän, että imin itseeni inspiraatiota, minkä pissakakka-huumorille naurulta ehdin. Sen suosiosta huolimatta tai siitä johtuen, fiktiiviset tuotokset eivät ole kauheasti netissä ilkamoineet. Olen yrittänyt silloin tällöin katsella niitä blogilistalta, mutta kokonaismäärä on jäänyt alle kymmeneen.

Aivojeni alivuokralainen aloitti oman tuotoksensa kirjoittamisen parahultaisesti ennen joulua 2002, jonkinlaisena sormiharjoituksena. Teki mieli kirjoittaa ja pitää yllä kirjoitustaitoa, ja vuoden verran teos palveli tehtävässään. Sittemmin runosuoni hiipui ja elvyttämisyritykset ovat saaneet aikaiseksi vain satunnaista kammiovärinää. Kulta-aika on ohitse.

Muista alkupään kuvitelluista sopii mainita – ja nyt nimimuistini pettää minut – Aikamiespoika. Tuttavuus oli lyhyt, mutta antoisa; tyylillisesti yhtenäistä, tiukkaa ja hienoa tekstiä. Kuoli valitettavasti muutaman kuukauden kuluttua syntymästään. Sittemmin paalupaikan ja esitaistelijan viitan otti Ei sinutella, johon voi uusiokäyttää samoja ylisanoja.

Viimeisen vuoden aikana on putkahtanut muutamia uusia yritelmiä, joita on ehkä liian aikaista kehua. Parhaimmillaan hurmaavia, hyvin rakennettuja tarinoita, heikoimmillaankin hyvää keskitasoa. Silti ihmetyttää yrittäjien vähyys. Sitooko blogien päiväkirjanomainen formaatti liikaa? Minusta se on ainakin alitajuisesti jotenkin ahdistavaa, kun aivot yrittävät rytmittää reaalimaailman ajankulkua tarinaan. Tulee olo että pitäisi jotenkin selitellä puolen vuoden kirjoitustaukoa, viedä tarinaa saman verran eteenpäin.

Pitäisi jostain löytää se tukos runosuonesta, poistaa, ja antaa hurmeen virrata.

This entry was posted in Ihmelapsen viimeiset hetket. Bookmark the permalink.

6 Responses to Sanankeruumatka

  1. Kari Haakana says:

    Tiedän jankkaavani, mutta otan silti taas esiin Belle de Jourin (http://belledejour-uk.blogspot.com/). Bellen kirjassa/blogissa päiväkirjanomaisuus oli käännetty vahvuudeksi. Hyvin onnistui, mielestäni.

    Tietysti voisi ajatella, että “perinteisemmän” kirjallisen luomisprosessin harjoittaja voisi käyttää Google Basea, johon matskua lapioitaisiin ja sitten ikään kuin kommentoitaisiin työn edistymistä blogissa. Ties vaikka joku tällaista jo harjoittaisikin…

  2. Merten says:

    Olen noteerannut tuon, mutta sehän on ihan ulkomaankielinen. Samalla tavalla päiväkirjamaisuus on onnistuttu käyttämään hyväksi muutamassa kotimaisessakin; se on vaan että kun tulee notko kirjoittamisessa, metodi voi kääntyä itseään vastaan.

    Itse olen funtsinut blogiformaatin käyttöä sitten, että laittaisi vedoksen sopivasta pätkästä luettavaksi ja ottaisi kommentit, ja kirjoittaisi sitten niiden avulla valmiin tekstin.

  3. b. says:

    Fiktiivisessä on se huono puoli, että jotkut ottavat sen tosissaan. Sitten nolottaa.

  4. Merten says:

    Lukijaa vai kirjoittajaa?

  5. A.G. says:

    Pfft. Väliäkö sillä kuka ja kuinka moni ottaisi tosissaan – sehän pitäisi vain ottaa kehuna.
    Toista on se, kun tietää että pitäisi pystyvänsä tuottamaan kaikenlaista, mutta ei vain irtoa. Se syö miestä, ja aivan saatanasti syökin. Nytkin.

  6. b. says:

    Kirjoittajaa nolottaa, koska lukijaa voi nolottaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.