Curling

Tuli eläviä takaumia edellisistä talviolympialaisista; toisella kanavalla pelataan lätkää, mutta allekirjoittanut tuijottaa curling-pelin ratkaisua. Viimeeksi piti katsoa Eurosportilta, nyttemmin on maailma digitalisoitunut ja televisio on Yle24:lla. Sitten viime näkemän olen käynyt kerran räpeltämässä kentällä kiviä, joten voi pudotella kesken ohjelman lajitermejä ihan niin kuin niistä itse tajuaisi jotain.

Mutta on se, jotenkin vangitseva laji. Hidastempoisuudessa jännitys korostuu; ei pelata minuuttipeliä, ratkaisut eivät pakkaudu kolmen erän loppuun, vaan peli on hidasta kidutusta. Jännä huomata miten lajin kerman pelatessa epäonnistumiset korostuvat; tavallinen taatelintallaaja tuskin osuu koko maaliympyrään, mutta tuota katsellessa tarkoista heitoista ja poistoista tulee niin rutiinia että kun kerrankin menee ohi on ihan että miten se on mahdollista. Onhan se; miten hyvin ne osuvat, sen ei pitäisi olla mahdollista.

Huomaan myös etten ole yksin – kun Suomen joukkueen kippari näyttää lajin markkinamiehen taitoja myös kentän ulkopuolella ja lähettää kansainvälisen kuvayhteyden kautta kannustuskiitokset FutisForumille, palvelin menee kasaan yli kuudensadan vierailijan tulvasta. Ja kuudettakymmenettä sivua pitkä Curling-topikki menee ihan takalukkoon. Yritä siinä nyt sitten lukea maakuntasarjan potkupalloketjuja. Ei sillä, että valittaisin.

Hienosti on Suomi pelannut. Jos sattuisi putoamaan mitalli, menisin sekaisin. Jos kultainen, menisi aika moni muukin. Toivossa on hyvä elää.

Kuulemma jossain toisessakin lajissa Suomi kepitti Kanadan. En niin tarkkaan seurannut.

This entry was posted in Ihmelapsen viimeiset hetket. Bookmark the permalink.

7 Responses to Curling

  1. Marinadi says:

    Juuri äsken työpaikan kahviporukka keskustelin curlingista ja sen vangitsevuudesta. Hämmästyttävän hyvin curling on nyt todellakin lyönyt itsensä läpi, ja onhan siinä yksi suomalaislaji, jossa ei vielä ole ollut edes doping-käryjä!

  2. mitluana says:

    Mä taas olen kironnut, kun AINA kun ois aikaa katsoa olympialähetystä, niin sieltä tulee curlingia.

    En tiedä tuleeko sitä poikkeuksellisen paljon, vai onko ollut vain huono tuuri, mutta mä en jaksaisi katsoa sitä yhtään (huolimatta siitä, että Suomi on menestynyt).

    Johtuu tietysti paljolti siitä, että en osaa sääntöjä…enkä jaksa nyt just opetellakaan.

    Mutta kiva tietysti, että sitäkin telkkarista tulee, kun joku näemmä oikeasti lajia katsoo. ;)

    ps. nikki esiin, Naamis vai kenties Fabien?

  3. Merten says:

    Sitä tulee nyt poikkeuksellisen paljon. Säännöt oppii katsoessa, mutta eivät ne säännöt niin, vaan fysiikan lakeja uhmaavat heitot. Biljardi on köykäistä kamaa parinkymmenen kilon mötiköiden rinnalla.

    FutisForumin nikki? Sama kuin kaikkilla, en tosin juuri kirjoita, kunhan nyt seuraan muutamaa kiinnostavaa aihetta.

  4. mitluana says:

    Olen kerran kokeillut lajia ja mätkähtänyt mahalleni kiven perään loskaiselle jäänpinnalle. En viitsinyt kokeilla toista kertaa; se kivi on yllättävän painava.

    Ja Foruminpa hyvinkin. Ajattelin, että olisit voinut olla ODV (mikäli Vapaalla pyörit), mutta ei sitten. 8-)

  5. Merten says:

    Minulla kivet liikkuivat kuin kehoni jatke – nykien ja aivan muualle kuin minne piti. Minä en FF:ssä pyöri juuri muualla kuin aladivareiden alueella ja satunnaisesti jossain Veikkausliigan kausitopikissa. Ne on liian kummia, siellä vapaalla, minulle.

  6. mitluana says:

    …ja -me- ollaan sulle liian outoja, vai?-)

    Valikoiden kun lukee, niin kyllä siellä on helmiäkin joukossa.

    Usein tuntuu kyllä, että sioille, mutta kuitenkin. En oo UuGeellä, eli niiden touhuista en tiedä mitään.

  7. Merten says:

    Minä olen tälläinen kiintiönormaali joka ei aina ymmärrä potkupalloväen (hah!) krumeluureja.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.