40.000 miestä ja naista

Toveri Ben ibn Ropen laittama linkki avasi taas nostalgiapadon; pitkiä kaihoisia onnenkyyneleitä Blue Öyster Cultin musiikkivideoiden parissa. Ja sitäpaitsi, koska arkistot ovat tuhoutuneet, voin käydä näitä samoja vanhoja aiheita läpi uudestaan ja uudestaan.

Pidemmittä puheitta ja yleisön pyynnöistä huolimatta: ensin Saturday Night Liven Cowbell-parodia ja heti perään aito ja alkuperäinen musiikkivideo samasta kappaleesta: Don’t fear the reaper. Ihmettelen vain miksi parodiassa se eniten Eric Bloomin näköinen mies (karvaisin ja partaisin) kilkuttelee lehmänkelloa?

Ja vielä lisää 70/80-lukujen videoestetiikkaa:

Burnin’ for you

Allekirjoittaneen ja Blue Öyster Cultin yhteinen matka alkoi joskus 80-luvun alusta, serkun levyhyllyn kautta, josta löytyi valtaosa kulttibändin alkupään tuotannosta. Ensimmäisen oman BÖC-LP:ni ostin lomamatkalla Norjassa (omilla rahoilla, mikä oli siihen aikaan aika iso juttu). Secret Treaties oli kansitaidetta myöten jotain ihan muuta kuin Finnhits-kokoelmat, Juice Leskinen ja Kiss. Kansitaiteesta puheenollen; vanhemman tuotannon levynkansia voi ihailla täällä. Olisin laittanut omille sivuille, mutta WP kenkkuilee.

Vaikka musiikki on hienoa, asia joka lopulta erottaa Blue Öyster Cultin muista tennarihevin dinosauruksista, on tyyli ja jatkuvuus. Olen jo vuosia sitten päättänyt, että jos ikinä otan itselleni tatuointia, se on levynkansissa toistuva Kronoksen merkki – ei niinkään faniuden korostamiseksi, vaan koska merkille nyt vain on hyvin merkittävä osa henkilökohtaisessa kuvahistoriassani, alkaen ala-asteen ruutuvihkoihin piirtelystä, päättyen pitkien ja turhien työpalavereiden piirtelytuokioihin.

Toinen vastaavalla tavalla mieleen jäänyt, jatkuvuutta edustava yhtye on Iron Maiden, ja ennen kaikkea Somewhere in timen levynkansi, josta voi bongata kohtalaisen monen kappaleen nimen (etukansi, takakansi).

Joskus sitä todellakin toivoisi eläneensä vähän aiemmin.

This entry was posted in Ihmelapsen viimeiset hetket. Bookmark the permalink.

3 Responses to 40.000 miestä ja naista

  1. Pare says:

    Sentään Maiden keikkailee vieläkin. Minä tosin nuorena ihmisenä aloitin keikoilla käymisen vasta 1992, joten olen nähnyt vasta näitä nelikymppisiä setiä lavalla.

    Kissinkin ehdin nähdä kerran. Vanhat sedät jaksoivat heilua yllättävän hyvin, Acea lukuunottamatta. Judas Priestin Halford oli myös vanhentunut kovin paljon, senkin bändin olisi voinut ennemmin nähdä 1980-luvulla 2000-luvun sijaan.

    Voisihan sitä toisaalta yrittää kuunnella uuttakin musiikkia. Ehkä joskus, kun lapset ovat joko teini-iässä tai vaihtoehtoisesti muuttaneet pois kotoa.

  2. /mek says:

    Piti laittaa ettei tuosta nyt niin kauan ole kun sedät kävi Forssassa kaatumassa moottoripyörän kanssa lavalla, mutta onneksi tarkistin että se oli jo -83 enkä siis laita tähän nyt mitään.

  3. b. says:

    BÖC:in sedät kyllä keikkailevat edelleenkin kohtuullisen ahkerasti keikkakalenterin perusteella, tänne rapakon taakse tuskin enää eksyvät.

    Harmittaa, että en vuonna -98 Tavastialle mennyt katsomaan keikkaa, vaikka arvioiden mukaan kyseinen rypistys ei kuulunutkaan ikimuistettaviin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.