Onnelliset kohtaa

Taannoin äitini kertoi että lapsuudessani oli tapana kutsua vähän yksinkertaisia ihmisiä onnellisiksi. Tiedättehän, ne tyypit jotka eivät ole ihan yhtä skarppeja kuin Me. Niitä, jotka ovat vauvoina pudonneet sängystä päälleen tai muuten vain saaneet vähän pienemmällä lusikalla. Tai jotka nyt vain ovat erilaisia – erilaisuus on vähän sellainen juttu, että tiedetään sitä olevan, mutta ihan suoraan ei saa sanoa. Kiertoilmauksen kautta voi sanoa, koska kaikki Me tiedämme mitä silloin tarkoitetaan, kun puhutaan suoraan selän takana.

Veljeni jatkoi tarinaa muistamalla elävästi miten olin penskana ajanut takaa itseäni huomattavasti vanhempaa samalla pihalla asunutta vähän onnellista poikaa ja paukuttanut tätä lumilapiolla. Palautui eläviä mielikuvia. Muistin jopa nimen ja vähän sinnepäin ulkonäön (tämä on se, kun kuvittelee muistavansa miltä joku näyttää, vaikka oikeasti muistaa vain jonkinlaisen himmeän käsityksen siitä millainen tyyppi oli kyseessä – varmaan ollut aivan toisen näköinen). En nyt saisi sanoa tätä ääneen, mutta muisto nauratti kovasti. Että kyllä ne lapset voivat olla julmia.

Eilen kävin ostamassa lounaspatongin kahvilasta – olisin syönyt ihan paikan päällä, höyryävän kuuman maitokahvin kanssa, mutta oli täyttä. Edellä jonossa oli joku nuorempi fyysistä työtä tekevä mies (en halua tässä suoraan sanoa, että rakennusmies, mutta sanoin kuitenkin), jolla oli paljon asiaa tiskin toiselle puolelle. Kyseli kaikenlaista ruuasta – mikä on täyttävää, onko tuo sitä ja tuota, saako annokseen mukaan sitä ja sitä. Kiireinen myyjä vastasi yhdellä, joskus kahdellakin sanalla. Muiden jonottavien asiakkaiden ilmeet – minunkin, luulen – olivat paljon puhuvia. Että oliko vähän onnellinen jätkä.

Suomessa on tämä mentaliteetti, että kahviloissa ja muissa hommat hoidetaan jämptisti ja rupattelematta. Jos et jo tiedä mitä ostat, olet vähän huono päättämään ja ehkä tyhmä. Ei sovi olla kiinnostunut siitä mitä on ostamassa; se on vähän kuin että epäilisi ääneen ruuan olevan huonoa. Ja jos sinä epäilet ruuan olevan huonoa, mihin asemaan se laittaa ne kaikki muut jotka ovat ostamassa samaa ruokaa tai edes asioimassa samassa paikassa? Suomalainen ei osta huonoa, suomalainen on laatutietoinen ja jämpti ihminen. Eikä yhtään onnellinen. Onnelliset on niitä jotka ovat vähän erilaisia – niitä, joita hakataan lumilapiolla, mitä myöhemmin muistellaan lämmöllä.

Asiaan liittymättömästi; tuli eilen mieleen että todellinen vapaus on sitä kun voi koska tahansa käydä nukkumaan ja nukkua niin pitkään kun sattuu hotsittamaan. Ei minua niin haittaisi olla onnellinen, jos voisi samalla olla vapaa.

This entry was posted in Ihmelapsen viimeiset hetket. Bookmark the permalink.

8 Responses to Onnelliset kohtaa

  1. Marjut says:

    Kaikki me ruokavammaiset olemme varmaankin todella onnellisia, etenkin kahviloiden tiskeillä. :-)

  2. JP says:

    Jollet koskaan kysy, niin vastauksetta myös jäät.
    Lukutaitoisten maassa voisi esim. L/G-merkintää odottaa, mutta sehän kuulostaakin jo palvelulta.
    Onnellisia ihmisiä ei muuten ole koskaan liikaa!

  3. Anne says:

    Broidi putosi pää edellä lattialle pinnasängystä. Minä puolestaan putosin pää edellä puunjuureen rattaista.

    Olen käyttänyt tätä selittämään kaikenlaista.

  4. Ruokavammainen tosiaan kysyy, jos on viisas.

    Mutta totta on, että usein viaton kysymykseni “onko tässä vehnäjauhoa?” tulkitaan negatiiviseksi, jopa ilkeäksi palautteeksi, jota seuraa nopea mutta päätön puhetulva tiskin takaa. Miltei varmaa kuitenkin on, että oli annoksessa jauhoa eli ei, sitä ei asiakaspalvelussa oleva henkilö tiedä, ruoka kun on jonkun toisen laittamaa. Tämän tietämättömyyden tunnustaminen taas tuntuu olevan niin ylivoimaista, että mieluummiin nakellaan niskoja asiakkaalle kuin kipaistaan keittiöön kysymään.

    Ja se selän taakse kertyvä jono kerää naamalleen sellaista ikävää ilmettä…

    JP:n mainitsema kyltti kunkin aterian kyljessä säästäisi ihmiskunnan paljolta pahalta.

  5. Sulkakynä says:

    Nousi tätäkin lueskellessa taas ajatuskuplaa… mitä jos kahvila alkaisi pitämään FAQia (Frequently Asked Questions) listaa niin ei tarvitse vastailla asiakkaille. Osoittaan vaan sormella narussa roikkuvaa monikymmensivuista listaa “lue tuolta, siellä on vastaus”. Itse asiassa FAQ on hyvä tapa vierittää vastuu kysymyksistä käyttäjille/asiakkaille. Lue manuaali ensin, kysy vasta sitten. Eli käy ensin leipomokurssi niin tiedät miten Ciabatta valmistetaan.

    Alkoi muuten kiinnostamaan missä kohtaa Anne ottaa esille, että hän ja/tai veljensä on pudonnut päälleen. :)

  6. Merten says:

    Minä olen lapsena meinannut kuolla aivokalvontulehdukseen. Käyttäisin tätä useasti syynä mitä moninaisempiin asioihin, jos vain joku sattuisi kysymään. Luulen olevani salaisesti onnellinen; pidän vakan alla kynttilää.

    Luulen, että kysymisessäkin on monta astetta; tosin, yleensä tästä riippumatta kysyminen koetaan sujuvan asiakaspalvelun hidastamiseksi, mikä on vähän hassua, koska vastaaminen vähän niin kuin on sitä asiakaspalvelua.

    En tosin usko, että mainitsemassani hetkessä oli kyse siitä, vaan ainoastaan kahvilahetkeen kuulumattomuudesta sosiaalisuudesta tai pelkästä mielenkiinnosta.

  7. H-L says:

    Nämä tällaiset “merkinnät” saavat minut tuntemaan itseni vähintäänkin onnelliseksi.

    Sanan kaikissa merkityksissä.

  8. Santeri says:

    Lähistöllä sijaitsevan kahvilan kassatyttö pruukaa puhumaan aina jotain muutakin kuin ostosten hintaa tai säätä. Pidän nykyään kuulokkeet päässäni siihen asti, että pääsen istumaan. Pidä tyttö maalattu kitasi kiinni.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.