Neli

En ole tainnutkaan ennen osallistua perjantaineloseen, mutta kun koko viikko on taas mennyt vahvasti oman navan puitteissa, niin menköön sitten loppuun asti.

1. Mikä oli tavoitteesi kun aloitit blogisi?

Saada huomiota. Lisäksi; pitää yllä kirjoitustaitoa, ehkä kehittyäkin, saada purkautumistie ajatuksille.

2. Onko tavoitteesi muuttunut tähän päivään mennessä?

Edellisen kohdan tavoitteet on aika pitkälle saavutettu. Nyt kysymys on; entä sitten? Huomiota tulee välillä liikaakin, on vaikea kirjoittaa julkiselle palstalle jolla tietää olevan paljon lukijoita. Intiimiys katoaa, tulee enemmän julistamista. En toisaalta haluaisi luopua lukijoista (olisi tyhmää olla sanomatta että säännöllinen lukijakunta ei hivelisi itsetuntoa), mutta haluaisin kyllä palata hetkeen, jossa saattoi enemmän vain pohtia ääneen (tai valittaa) kuin ottaa kantaa ympäröivään maailmaan.

Juuri nyt minulla ei ole tavoitteita, mikä on ongelma.

3. Jos joku haluaisi lukea vain viisi juttua/lastua/aurinkolaivaa/entryä/postausta/merkintää blogistasi, mitä suosittelisit?

Tämä on vähän sellainen johon toivoisi jonkun muun vastaavan. Ei minulla ole aikaa ja halua käydä läpi koko olemassa olevaa kirjoitushistoriaa (bittitaivaaseen kadonneen läpikäyminen olisi vielä vaikeampaa ja sitä on enemmän). Kokeilen kuitenkin, painottuen uudempaan (vuoden 2005) sisältöön.

Karsina (10.10.2003), joka voi olla kannanotto tähän sisäpiirikeskusteluun, tai olla olematta. Ainakin sitä on hauska peilata näin nykypäivään. Kommenttispammikin tuntuu osalta kulttuurihistoriaa.

Totuudenpuhujat (18.7.2005)

Ostoksilla (30.8.2005)

Illuusiot II (15.9.2005)

Yleisön pyynnöistä huolimatta (24.01.2005), jossa havaitaan, että samaa on kysytty ennenkin. Siellä on sitten pari linkkiä vanhempaan elämään, siitä kiinnostuneille.

4. Onko ketään bloggaajaa jonka blogi mielestäsi onnistunut erikoisen hyvin?

On. Jätän nyt kuitenkin linkittämättä koska omatuntoni on puhdas!

This entry was posted in Ihmelapsen viimeiset hetket. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.