Savu meihin

Viimeisenä päivänä ennen lakk… Lopetusta tupakointi on vähän kuin viimeinen illanvietto ennen pitkän suhteen päättymistä. Vähän melankolista, pikkuisen epätoivoista ja nostalgista. Savut ja paikat muistaa paremmin, yrittää painaa mieleensä vaikka ei pitäisi. Että pääsee oikein kaipaamaan. Yrittää jättää selviä ja hyvä muistoja, tarttua hetkeen, melkein varmana siitä että tähän vielä palataan. Vaikkei pitäisi.

Näin sen ei pitäisi mennä, tekee kaikesta vaikeampaa, mutta minkäs teet.

Viimeinen työpäivä hetkeen. Kauheasti olisi kaikenlaista pientä tekemistä, mutta motivaatio ja into täysin kateissa. Haluaisi vain mennä kotiin ja nukkua kuukauden, unohtaa kaiken ja vain olla.

Illalla olisi Kentin keikka. En ole koskaan suhtaunut stadion – tai teltta – keikkoihin varauksettoman innostuneesti, vaikka yhtyeeseen niin osaankin suhtautua. Massakeikoissa on vähän se, että mitään kontaktia esiintyjään ei pääse vahingossakaan syntymään. Pikku-ukot soittavat jotain jossain kaukana ja ääni kantautuu puurona areenan perälle. Edemmäs mennessä pitäisi tapella lebensraumista. Ei sitä enää jaksa.

Kun näin suhtautuu, kaikki yllätykset ovat positiivisia.

This entry was posted in Ihmelapsen viimeiset hetket. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.