Kuumuus on matto kadun päällä

Tuntuu siltä, että kesä on vihdoin täällä – aurinko porottaa säälimättömästi taivaalta ja saa asvaltin tuntumaan jotenkin tahmealta. Lämpö heijastuu takaisin kadun pinnasta eikä ilma liiku. Minä en yleensä pidä kesästä vuoden aikana, mutta nyt sitä on odotettu niin että kuumuuskin tuntuu hyvältä. Haluaisin jättää työt, elämän ja kaiken, ostaa pitkät vaaleat housut, kesäpaidan ja aurinkohatun, istua pitkän aamupäivän rantakahvilan terassilla vailla mitään huolia ja murheita.

Olen usein ajatellut, että jos finassipolitiikka muuttuisi jostain vielä tuntemattomasta syystä – lottovoitosta, jättiperinnöstä, mistä lie – elämän kiintopisteestä merkityksettömäksi, haluaisin vetäytyä kesäksi Välimeren rannalle kirjoittamaan kirjaa. Joka aamu pitkä kahvi, kirjoittamisen aloittelua, siesta ja iltapäivä hommia. Kirjoittaminen vaatii tiettyä yksinäisyyttä ja eristäytymistä. Kesän jälkeen voisin tulla ulos ullakkohuoneesta.

Tänään on kuitenkin palkkapäivä mikä suistaa finanssipulmat hetkeksi taka-alalle, tai oikeastaan syventää niitä – mutta vasta myöhemmin. Kävelin Kampin uudelle asemalle, haistelin uuden metallin ja muovin tuoksut, yritin näyttää siltä kuin en olisi eksyksissä. Urbaanin soturin tunnistaa siitä että se näyttää aina tietävän mihin on menossa, vaikkei tietäisikään.

Kävin kirjakaupassa, ostin lukemiseksi uudelleen – ja värillisenä – ilmestyneen XII-albumin. Mainiota sarjakuvaa. Kun kävin uudessa pelikaupassa (EB Games – näköjään sama ketju jonka katon alla majailee ruotsalainen roolipelikauppaketju Tradition) sattui silmiin vihdoinkin XBoxille ilmestynyt GTA: San Andreas jonka ostamatta jättäminen olisi ollut rikos, jos ei nyt ihmiskuntaa, niin ainakin pelaajakuntaa kohtaan. Muutakin teki mieli ostaa, mutta realismipiru olkapäällä totesi, ettei kuitenkaan ole aika pelata muuta.

Paluumatkalla hain apteekista ison satsin Nicotinellin minttupurkkaa – sitä nikotiininmakuista. Olisi taas projekti käynnistymässä – jos yrittäisi rikkoa rutiinit ja lopettaa taas kerran tupakanpolton loman alusta. Perjantaina Kentin keikalla saa vielä sauhutella, sitten kiristellään hampaita ja kaularangan suuria verisuonia. Ainoa lohtu on, etten ole ainut joka perheessä kärsii.

Uskon, että tästä aiheesta tulee seuraavan parin viikon aikana muutama sata tekstiä kirjoitettua. Pitäisi vain löytää se sama lopunajan tunnelma kuin viime kerralla, se kantoi neljä kuukautta.

This entry was posted in Ihmelapsen viimeiset hetket. Bookmark the permalink.

2 Responses to Kuumuus on matto kadun päällä

  1. Julius says:

    Varaan popcornin valmiiksi.

  2. Merten says:

    Alkaaks tää vähän niinku olla kesä-uusinta?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.