Inflaatio

Jalka on kuin tulessa – ei istuessa, mutta kun kävelee, kipu hehkuu koko matkan koivesta hermokeskukseen. Tietää taas urheilleensa. Niskakin on jäykkä niin ettei pää meinaa kääntyä.

Eilen tuli katsottua Stonen suurellinen Aleksanteri Suuri-elokuva. Kivoja, isoja kohtauksia löytyi, mutta etupäässä leffa oli kyllä niin puuduttava ettei tarvinnut sen jälkeen kauaa unta odottaa. Lisäksi elokuva kertoi meille valtakulttuurin kyllästämille ihmisille, että Antiikin Kreikan homoseksuaaliset suhteet olivat etupäässä platonisia ja koostuivat miehekkäistä halauksista. Pussailu jätettiin tytöille. Ei seksiä, kiitos, olemme helleenejä. Vähempikin patoutumien määrä panee miehen valloittamaan puolet tunnetusta maailmasta.

Ennen tätä seksuaalispoliittista kannanottoa, katsoin naisten jalkapalloa. Menivät välieriin, mikä on yksinomaan hienoa. Paljon jännempiä, nuo naisten pelit, niissä tapahtuu paljon enemmän ja taso-erot ovat pienempiä.

Viikko töitä ennen lomaa ja minä olen sunnuntaina kustannuspaikalla rukkaamassa PowerPointtia ja vähentämässä ensi viikon stressiä. Vaikka ei se siitä vähenny, korkeintaan muuttaa vähän muotoaan. Ensin on lomaa edeltävä stressi, kun ei meinaa millään saada hommia kuosiin ennen poistumistaan. Sitten on lomastressi, kun päivä on äkkiä kahdeksan tuntia pidempi ja tulee mieleen, että pitäisi tehdä kaikki ne jutut joita ei muutoin ole ehtinyt tehdä. Ja sitten on lomaltapaluu stressi, kun taakse jätetyt asiat odottavat edessä ja kun huomaa, ettei ole lomalla rentoutunut ollenkaan.

Voisin viettää edes yhden kesän elämässäni ilman mitään noista.

This entry was posted in Ihmelapsen viimeiset hetket. Bookmark the permalink.

3 Responses to Inflaatio

  1. Outi says:

    “…ja minä olen sunnuntaina kustannuspaikalla rukkaamassa…”

    Arvaa kahdesti, miten tuon luki tällainen hoppuisa lukija… :O

  2. Merten says:

    Ihan samalla tavalla väärin meni minulta oikoluvussa, mikä oli riittävä syy jättää tuo tekstiin. Olen tässä sekuntikellon kanssa odotellut milloin joku muu tarttuu tähän työpaikka-ahdistelulta (soolo) vaikuttavaan epäkohtaan!

    PowerPoint ja runkkaaminen ovat kyllä asioita, joita vain likainen mieli kykenee yhdistämään.

  3. Outi says:

    No mutta kun se sana “PowerPointia” oli vasta seuraavalla rivillä (seli seli… :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.